Kentauri profile picture

Kentauri

kentauri

About Me



Kentauri on kuusihenkinen yhtye, joka esittää Pentti Saarikosken runoihin sävellettyä uutta, omaperäistä musiikkia kolmen laulajan, oboen, pianon ja kontrabasson voimin. Akustinen kokoonpano venyy tunnelmasta toiseen; laulujen tyylisuunta kulkee koskettavista balladeista revittelevän jazzin ja rytmikkään latinomusiikin kautta moderniin laulelmaan.
Kentaurin esittämät laulut ovat yhtyeen jäsenten omaa tuotantoa. Yhtye sai alkunsa Jyväskylässä, jossa se perustettiin tilauksesta esittämään Saarikosken runoihin jo sävellettyjä kappaleita. Pikkuhiljaa rinnalle alkoi syntyä omia kappaleita, joita yhtyeellä on tässä vaiheessa jo kolmisenkymmentä. Kentauri on julkaissut kaksi cd-levyä, mini-cd:n "Hirvikantaa on vähennettävä" (2000) sekä täyspitkän albumin "Että rauha pysyisi" (2004).
Kentauri on konsertoinut viime vuosina useissa runo- ja teatteritapahtumissa, muun muassa Turun runoviikoilla 2002, Lahden runomaratonilla 2003, Tampereen teatterikesässä 2002 ja 2004, Nokian P.Mustapää-päivillä 2003, Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtumassa 2005 sekä useita kertoja esimerkiksi Helsingin Kom-ravintolassa, Tampereen Telakalla ja Jyväskylän Jazz Barissa. Kentaurin tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu repertuaarin laajentamista ja uusien teosten säveltämistä myös tämän sukupolven suomalaisten runoilijoiden kirjoittamiin teksteihin.
Kentaurin ytimen muodostavat suurimman osan sävellyksistä tehneet Juha Kujanpää, Panu Sivonen ja Riku Pelo. He kaikki osaavat tehdä melodiikkaa, joka on tarpeen (eli runojen) mukaan vakavaa, kaunista, hauskaa, revittelevää ja mitä vielä. -- Parhaimmillaan levy on muutenkin lyhyehköissä, käsinkosketeltavissa, jopa kaoottisissa tunnelmakuvissa, tyyliin Hetki aikaa ennen kokoukseen menoa, Hirvikantaa on vähennettävä ja Huomenna täytyy laittaa nokkoskeittoa. -- Tämä erinomainen kokonaisuus ansaitsisi kunnon jakelun ja huomion valveutuneissa musiikinkuuntelijapiireissä. (Janne Kuusinen, desibeli.net, 2004)
Jyväskyläläisen sekstetin ote on sivistynyt ja leikittelevä. Taitavat muusikot Juha Kujanpää (piano), Panu Sivonen (oboe) ja Riku Pelo (basso) poimivat loungejazz-tunnelmia keveästi kuin kukkia kedolta. -- Kentauri haastaa katsojan älykkäällä minimalismillaan ja hyväntuulisella anarkismillaan. Saarikosken äkkiväärän modernismin perinne elää kappaleiden kompositiossa. (Vesa Lahtinen, Aamulehti 8.8.2002)
Jos joku suomalainen säveltäjä nousee vertailukohtana esiin, niin Pihasoittajien aikainen Kim Kuusi kumppaneineen. Heihin viittaavat muun muassa levollisten laulujen tarttuva melodisuus, toisinaan kansanmusiikkihenkiset teemat, sekä mallikkaat sovitukset ja jo esitysten laulutulkinnat. Selkeät melodiat tulkitaan nätisti alttojen ja baritonien äänialalla, ilman mitään 60-lukulaista kommunistista paatosta tai seuraavan sukupolven kilpahuudantaa. Ja mikä tärkeintä, kaikki palvelee Saarikosken tekstejä. Kestää ehkä aikansa ennen kuin ne alkavat iskostua ja aueta kuulijan mielessä, mutta panostaminen palkitaan. Kentaurissa on nimittäin ainesta kulttuureja ja sukupolvia yhdistäväksi hittibändiksi. (Arto Pajukallio, Rumba)
Vaikka sävellykset ovatkin toisistaan suuresti poikkeavia aina lattarielementtejä sisältävästä Hirvikantaa on vähennettävä –kappaleesta poliittiseen lauluun yltyvään Propagandaan, levyn läpi kantaa silti kumman yhtenäinen linja. Kujanpään herkistely pianon ääressä ja Sivosen oboe saavat kuuntelijan kaipaamaan yhä useammilta nykyajan yhtyeiltä soittaa ilman pakollisia kitaroita ja rumpuja. Levyn kohokohdaksi nousevatkin Aina minä löydän kiven ja Tyttö tuli herättämään minut –kappaleet, jotka mykistävät pelkistetyllä, kauniilla tunnelmallaan. (Annika Nyrönen, Keskisuomalainen 25.11.2004)
MySpace Comments MySpace Editor MySpace Icons MySpace Contact Tables MySpace Layouts

My Interests

Music:

Member Since: 1/27/2007
Band Members: Liina Aaltonen (laulu)
Aki Lahnajoki (laulu)
Tiina Tolonen (laulu)
Panu Sivonen (oboe, laulu)
Juha Kujanpää (piano)
Riku Pelo (kontrabasso)

Influences: Pentti Saarikoski, Kaj Chydenius, Eero Ojanen, Kerkko Koskinen, Agit Prop, Ultra Bra
Record Label: Signal to Noize
Type of Label: Indie