MAINOS WENTANA (Merchandise)
APTEEKKI (Order Albums & Book)
LATAAMO (Free Downloads)
YOUTUBE (Videos)
POTILASKORTTI 1997-2007
1997 Ensimmäinen Sleepy Sleepers tribute show tuottaa heti ensimmäisen yleisöennätyksen: 1100 ihmistä juo kaljahanat kuiviksi.
1998 Poikakalenteri
1999 City-lehden äänestyksessä valinta Oulun parhaaksi huonoimmaksi bändiksi.
2000 Professoreille ehdotetaan levyn tekoa. Bändi alkaa coveroimaan myös muita artisteja.
2001 Oulun musiikkivideo festivaalien voitto: Kansanpumpeli (Yleisön suosikki). Kyseessä on versio HIM:in Join Me-kappaleesta: Join Niin. Video näytillä myös rajojemme ulkopuolella.
2001 Television puolella heikkeröitä nähdään mm. MOON TV:llä ja MTV 3:lla. Eduskunnan puhemies Uosukainen paheksuu bändin maikkari esiintymistä eduskunnan kyselytunnilla.
2002 Poko Records julkaisee Rapulatango -singlen toukokuussa ja debyyttilevyn Alkoholistit Areenalla syyskuussa. Levyllä vierailee mm. Sentencedin Ville Laihiala ja Maya Paakkari.
2002 Levyltä lohkaistaan kolme musiikkivideota: Voittoisan Join niin lisäksi: Seksisonni (Tom Jones: Sex Bomb) ja Kuopio-Mikkeli.
2003 Orkesterin seikkailut päätyvät Rokatessa Roiskuu 2-kirjaan.
2004 Kärpät Fan Clubin kanssa yhteistyössä mini cd: Kärpät On... Levyltä löytyy mm. uusi Kärppien kannustuslaulu :Lataa Sisään ja lisäksi uudelleen versioitu, Kärpät On Rautaa. Lisäksi levylle on mm. karaokeversiot näistä kappaleista.
2004 Lataa Sisään –video
2006 Posliinityttö -videolohkaisu Alkoholistit Areenalla -levyltä.
2006 Cover Bändien SM-finalisti.
2006 Rasvasta Joulua! –joulusingle.
2007 Karvanoppakuningas -single ja video (Professori Heikkerön viallinen kesäralli)
2007 Russia - video (Idols 2007 - parodia) Viikon toivotuin video YLEN MUSIIKKI TV:llä.
2008 Toinen kokopitkä tulossa 2008!
PATIENT INFORMATION CARD 1997-2007
1997 The first ever Sleepy Sleepers Tribute Show immediately breaks the bank: 1100 spectators drink beer kegs dry at the concert area.
1998 Professori Heikkerö publishes a "Boy Calender".
1999 City Magazine votes Professori Heikkerö the worst band in Oulu. City Magazine is a poshy nation-wide free paper that lists ongoing events.
2000 Professori Heikkerö is proposed a record deal. The band starts covering other artists besides Sleepy Sleepers.
2001 Professori Heikkerö receives the Viewers' Choice Award at the Oulu Music Video Festival for the music video "Join Niin" (I drank so much), a cover and parody of "Join Me" by HIM. The video airs internationally.
2001 Professori Heikkerö is seen on Finnish TV channels Moon TV and MTV3. Finnish Parliament Spokesperson Ms Uosukainen disapproves of Professori Heikkerö..s video at a Q&A session at the Parliament.
2002 Poko Records publishes the single "Rapulatango" (Hangovertango) in May, and the debut album "Alkoholistit Areenalla" (Alcoholics at the Arena) in September. The album features guest star performances by Ville Laihiala of Sentenced / Poisonblack, and Maya Paakkari.
2002 Three music videos are published from "Alkoholistit Areenalla". In addition to the instant success "Join Niin", these are the cover version "Seksisonni" (of Tom Jones' "Sex Bomb"), and Kuopio-Mikkeli.
2003 The band is featured in the book "Rokatessa Roiskuu 2". This book series details the adventures and events experienced by famous Finnish Rock Bands.
2004 In co-operation with the Kärpät Official Fan Club, Professori Heikkerö publishes a mini-CD: "Kärpät On..." (Kärpät is...). The CD includes the new official Kärpät Victory Song "Lataa Sisään!" (Shoot It In!), and a cover version of the old Victory Song "Kärpät On Rautaa" (Kärpät, Made of Steel) The CD also includes karaoke versions of these songs (Karaoke is very popular in Finland). Kärpät was the Finnish Ice Hockey Champion in 2004, 2005, 2007 and 2008.
2004 Video of "Lataa Sisään!" published.
2006 Video of "Posliinityttö" (Fully-Shaved-Girl) published.
2006 Cover Band Finnish Championships 2006, finalist.
2006 Christmas single release: Rasvasta Joulua! (a tongue-in-cheek "Grimy Christmas")
2007 Single and video release: "Karvanoppakuningas" ("Furry Dice King", the song is a parody of Finnish working class young men, who all seem to have a pair of furry dice as their car mascot) The single is named their 2007 summer theme song by the band.
2007 The video release "Russia" (a parody of Finnish Idols 2007). The video reaches Top 1 on YLE MUSIC TV's Most Wanted list. Yle is the biggest TV company in Finland.
2007 Second full-length CD will reach shop shelves later next year!
Myspace Layouts - Myspace Editor - Image Hosting