Muotokuvia muististani -
Korpraali Kukkakaali re-visited/vived/membered...
Korpraali Kukkakaali oli hassu pieni opiskelijabändi 90-luvun Jyväskylästä. Sen saavuttamat merkkipaalut eivät olleet suuria mitenkään väheksymättä niiden merkitystä soittajille itselleen: kaksi Soundin demosedän kunniamerkkiä, sellaisten omien kappaleiden kuin "Kaakeleista hahmottuu Kekkosen pää" ja "Baruch Spinoza" nousu novelty-hiteiksi kavereiden kotibileissä. Yhtye ei varsinaisesti hajonnut koskaan muuten kuin maantieteellisesti. Jäsenet lentelivät yksi kerrallaan ulos Ceausescu Beachiltä, yksi hukkina, toinen maisterina, kolmas peräti tohtorina.
Korpraali Kukkakaalin ensimmäinen versio syntyi 1992, kun uusina opiskelijoina tapasimme Arto Laitisen kanssa Jyväskylän yliopiston journalistiikan laitoksella. Vuosikurssilta löytyi muitakin soittotaitoisia, viulisti Emilia Kivistö ja kitaristi Juba Tolonen, ja pikkujouluohjelmaryhmä oli kasassa. Nimi yhtyeelle löytyi journalistiikan tenttikirjasta: Suuri silmä.
Suuri silmä teki kymmenkunta keikkaa, yhden jopa Oulun Kuus-Kuus-Kuusrockissa, ja yhden omakustannekasetin, mutta toiminta oli enemmän ja vähemmän hakusessa. Arto lähti opiskelijavaihtoon Englantiin, josta palasi laman runtelemaan, rikinkatkuisia kotiviinejä pusaavaan ja Hyviä, pahoja ja rumia katselevaan Suomeen 1995 tai 1996. Rupesimme soittelemaan uudestaan kahdestaan. Mukaan tuli vuotta ylemmältä vuosikurssilta Pasi Rytinki, joka basson varressa vapautti Arton kosketinsoittimiin.
Akustinen kitara - koskettimet - sähköbasso -trio kuulosti mielestämme hauskalta. Olimme innoissamme rummuttomista laulelmarock-levyistä, Hectorin "Varjot ja lakanat", KH&LV:n "Murheellisen hahmon ritari", Jim Pembroken "Party Upstairs", ja halusimme koettaa tehdä jotain samanlaista. Uusi bändinnimi "Korpraali Kukkakaali" käännettiin Pembrokelta, kuten myös "Sunny Disaster" -nimi, kun yksi kasetti tehtiin englannin kielellä.
Alusta asti Korpraali Kukkakaali keskittyi omien biisien kirjoittamiseen ja lo-fi-kotiäänitysten tekoon. Uuden omakustanne-c-kasetin (teknologian kehittyessä kotipolttoisen cdr-albumin) kokoaminen oli aina kihelmöivämpää kuin ajatus keikkailusta. Äänityksissä vallitsi toverillis-sisäpiirinen henki ja esimerkiksi kavereita pyydettiin usein sessiovieraiksi. Antti Heikkinen auttoi äänittämisessä ja joutui stemma-avuksi, Aapo Ruuttunen lauloi leadejäkin, Petri Heikkinen soitti sähkökitaraa. Yhdelle nauhalle päätyi nykyään-tv:stä-tuttu Anna Vuorinen, tuolloinen kanssaopiskelija Tourulan viestinnän laitokselta, joka vain sattui kävelemään äänityspäivänämme Kauppakadulla vastaan.
Jos äänitteitä syntyi, niin muutamia konserttejakin soitettiin. Niistä huonoin oli vaajakoskelaisessa ravintolassa erään taidenäyttelyn avajaisten jatkoilla. Keikka itse avajaisissa meni vielä kohtuullisen hyvin, mutta järjestäjät olivat unohtaneet kertoa, että he olivat puhuneet itselleen ilmaiset jatkokaljat paikallisesta raflasta sillä ehdolla, että kuuluisa jyväskyläläisbändi Korpraali Kukkakaali esiintyy kyseisessä ravintolassa samana iltana koko Vaajakoskelle. Olimme ehtineet ottaa avajaisboolista kännit ja palauttaa lainatun bassovahvistimen Jyväskylään, ennen kuin kuulimme illan keikasta. Pakkohan se oli yrittää soittaa. "Syntikka ei kyllä oikein kuulunut", valitti yleisössä ollut taiteilija. No, ei varmasti kuulunut, eikä ollut syntikka, vaan muutaman kympin Casio-lelu-urkuni, jota Arto soitti ilman PA:ta itseni huutaessa ravintolamelun yli akustisen kitaran kanssa. 90-luku oli unpluggedin vuosikymmen.
Olen jäävi ja oman opiskelijanuoruuden nostalgisointi väijyy korppina olkapäällä, mutta mielestäni Korpraali Kukkakaalin parhaat kappaleet ovat vieläkin parempia kuin keskisuomalainen popmusiikki keskimäärin. Arto on vahva melodikko ja filosofianopintojensa kautta innoitti minuakin viisaampiin lyriikoihin mitä muuten olisin osannut kirjoittaa, vrt. "Parmenides". Jos omat tekstit kärsivät ajoittaisesta opiskelijanokkeluudesta, saimme maanläheistä apua Tomi Tuomaalalta. Vuosikurssikaverimme, tuleva Niskalaukaus-lyyrikko ja Au Pair -laulaja antoi meille runovihkojaan, joita sitten "sävelsimme" sessioissamme. Tomi Tuomaalan hautomona Korpraali Kukkakaali voi lunastaa alaviitteen suomalaisen rockin historiasta.
Kortepohjalainen betonielementti tuntuu mukavalta, kun se tipahtaa päähän tarpeeksi kauan sitten. Myydäänkö Lutakon tuubin kusentuoksua pullotettuna? Kaipaako kukaan Ahtisaaren Suomeen, jolloin kännykköjä oli aniharvalla, roskapostista ei stressattu ja MySpacesta ei kukaan demokasettien pusaaja osannut uneksiakaan? Hahmottuuko kaakeleista Halosen pää?
Herätköön Korpraali Kukkakaali uuteen elämään internetin hyperavaruudessa...
Suonna Kononen, Joensuussa maaliskuussa 2008
KORPRAALI KUKKAKAALIN JULKAISEMAT ÄÄNITTEET
Suuri silmä: Ikävä on kala - Valitut demot 1992-1993 (kasetti-ep 12/1993)
Kiljuvan kian kiassa (kasetti-lp 7/1996)
Kuninkaiden veljenpojat (kasetti-lp 2/1997)
Sunny Disaster: This Is My Station, These Are The Liberties (kasetti-lp 10/1997)
Äärettömän monta koiraa (kasetti-lp 2/1998)
Korpraali Kukkakaalin puolesta Suonna Kononen & Arto Laitinen (cdr-lp 11/1999)
Liikkeellä jossain Suomessa (cdr-lp 12/1999)
