Hovinarrin taival alkoi vuonna 1992 rockbändinä, joka teki viisi demoa vuosina 1992 - 1999.
Vuonna 1999 alkoi ensimmäisen lastenlevyn teko, joka oli samana
vuonna ilmestynyt Tuulenhaltijan häät omakustanne-CDsingle. Keikkailu alkoi vuonna 2000 hyvällä menestyksellä. Pallopäiden planeetta omakustanne CD ilmestyi jo samana vuonna, jota seurasi 2003 Nastamuumio ja 2005 Hei Haloo?? omakustanne CD:t. Keikkoja on tehty koko ajan noin parin kymmenen vuositahtia. Alkuun jäsenet vaihtuivat välillä tiuhaankin tahtiin, vasta Nastamuumion jälkeen kokoonpano alkoi vakiintua.
Hovinarri on myos päässyt karsintojen kautta vuoden 2005 Lastenlaulu-sävellyskilpailun finaaliin, joka pidettiin Salossa kesäkuussa 2005.
Vuoden 2006 lopulla ilmestyi uuden uutukainen Nastamuumion paluu omakustanne CD, jossa rajoitetussa painoksessa oli mukana myös Hovinarrin ensimmäinen DVD-julkaisu, joka sisälsi 5 musiikkivideota
ja josta on jo nyt muodostunut eräänlainen keräilyharvinaisuus.
Hovinarri on keikkaillut myös pienemmällä Hovinarri Trio kokoonpanolla pienempiä paikkoja ja tapahtumia varten.
Vuonna 2007 Hovinarri kerkesi keikkailla paljon alkuvuodesta, kuvata ensimmäisen juonellisen musiikkivideon Kuka lohduttaisi prinsessaa kappaleesta sekä julkaista Rrroockk! ja Unen siivin omakustanne CD:t, jotka ovat myynnissä vain keikoilla. Loppuvuosi oli vähän hiljaisempaa.
Vuosi 2008 alkoi uusin voimin. Kuka lohduttaisi prinsessaa video ilmestyi huhtikuun alussa. Keikkoja tehtiin tasaiseen tahtiin ja osalla
keikoista käytiin Show ja Tanssiryhmä Illuusian avustuksella.
Vuoden 2009 tavoitteina on ainakin uusia levyjä ja lisää keikkailua.
.......... Ja Hovinarrin tarina jatkuu ..........
Kuka lohduttaisi prinsessaa